sade.jpg

Kuljettaja on ystävällinen, moikkaamme. Ystävällisyys sulattaa aamukankeasta kehosta kolotukset. Olemme vielä osaksi sängyssä, unet raapivat muistonystyrää kuin sanoakseen, muista mitä näit.  Emme muista.  Kun päivä etenee emme muista yöstä muuta kuin nukuimmeko hyvin taikka huonosti.  He jotka matkustavat päivittäin bussilla, eivät ajattele kuljettajaa, auton vauhtia, matkustajia.  He ajattelevat sitä minne menevät, eikä enää sitä mistä tulevat. Kukaan ei lue lehteä, joku puhuu vieressä istujalle.  Enemmistö katsoo ikkunasta, ilmaa, sataako paistaako onko kylmä, kuuma, viileää.  Kelloa.  Ehdinkö, täytyykö minun ehtiä.  Kaupunkibussi on eri kuin maalaisauto.  Kaupunkibussissa pyrähdetään pikkumatkoja, ei niitä voi edes matkoiksi sanoa.  Maalla noustaan bussiin teiltä tietämättömiltä, joita kaupunkilainen ihmettelisi.  Asuuko tuolla puskissa joku-tyylillä.  Autoon noussut toivoo, että saisi istumapaikan, sitä haluaa jokainen.  Seisomisessa on riskinsä.  Jarrutus, jalkasäryt, ruuhka eivät suo seisojalle sitä lepoa, mitä bussilla matkustamisen pitäisi olla.  Kun humalainen astuu bussiin, maksaa vaappuvasti matkansa, huokaisee kuljettaja häiriötöntä humalaista.  Matkustajat huokaavat.  Älä vain istu viereeni-huokaisulla.  Useammat humalaiset ovat miehiä, keski-ikäisiä ja likaisia.  Muutama nainen joukossa.  Heistä leiskuu viha, se ryöpsähtälee suusta kiroiluna ja matkustajien sättimisenä.  Mieshumalaiset ovat lempeitä, he istuvat nuorten naisten viereen jos se suinkin on mahdollista ja puhuvat lempeitä...jostakin.  Nuoret naiset eivät vastaa, he katsovat puhelintaan tai ikkunasta ja toivovat.  Tulisi minun pysäkki, anna pysäkkini tulla pian.  Humalaiset ovat paaria-joukkoa omasta tahdostaan, eivätkä törötöö-tilassaan muusta välitä.  Paniikkihäiriöiset, jotka olivat pakotettuja valitsemaan bussikyydin, tuijottavat kuljettajaa.  Onko hän kireä, kiireetön, lupsakka vai ammattitaitonsa huipulla.  Paniikkihäiriöiselle kuljettaja on A ja O kun on kyseessä paniikkihäiriöisen hallinta paniikkiensa suhteen.  Hän istuu kalpeinhuulin, kädet tarrautuneina laukkuun.  Ne matkustajat jotka eivät usein matkusta bussilla, he jotka näkevät, kuulevat ympäristönsä, huomaavat paniikkihäiriöisen heti. He voisivat sääliä paniikkihäiriöistä, humalaista tai käytävällä seisovaa, mutta bussimatkustamiseen ei kuulu sääli.  Bussimatkustaja, parhaassa tapauksessa on huomioija, joka pitää suunsa kiinni oikeissa paikoissa ja puhuu ainoastaan kun se on yleisen turvallisuuden tähden suotavaa.  Bussin ilmastointi helteellä saa jokaisen riemun valtaan, kun taas liian kuuma tai kylmä bussi vie matkustajilta hermot.  Mutta yleiseti ottaen, sanoo bussia puolituntia odottanut, oikeanumeroisen auton tulo on aina helpotuksen paikka ja päivän kiitos.