perjantai, 17. elokuu 2018

uneton

IMG_2255-001.jpg

Uneton rullaa lakanan ja itsensä levottomaan kysymykseen:  Miksi uni ei tule.  Talo nukkuu, naapurusto nukkuu, kadut kumisevat tyhjyyttä.  Uneton kuuntelee kehoaan.  Ei.  Ei kipua, ei kolotusta.  Keho sykkii normaaliin tahtiin.  Missä sitten on vika, missä viipyy levon armahdus?  Uneton nousee,  pukeutuu ja menee ulos.  Olen maailmassa, mutta maailma vieroksuu kaltaistani.  Antaako yö minun näkyä,  kun kukaan ei katsele, kun kukaan ei ole todistamassa:  Tuolla on joku, kuka joku.  On olemassa näkymättömien joukko, niin kuin on näkyvät, osallistuvat, äänekkäät.  Erakkokin on näkyvä erakkoutensa tähden.  Näkymätön on vailla omaa tahtoa, päämäärää tai muutakaan tarkoitusta, näkymätön.  Jos näkymättömälle sanoo vastaväitteen, esim:  Ala näkyväksi, jos olet näkymätön, on se omaa syytäsi.  Näkymätön ei saa ymmärrystä, ei sääliä tai lohduttavaa taputusta olalle.  Onko näkymätön yksinäisistä yksinäisin?  Aloittaako kirjailija kirjoittamaan näkymättömyytensä tähden?  Tai laulaja laulamaan.  Tai maalari maalaamaan taulua? Mene televisioon, niin tulet, ainakin hetkeksi näkyväksi, kehoittaa aikamme.  Onko näkymättömyyden  takana pelko, etten jätä merkkiä aikaani, että kuolen ilman kenenkään huomattua, että elin?

keskiviikko, 15. elokuu 2018

Hiki

                    IMG_3340.jpg

Elokuu on olotila. 

Sellainen samettinen hämärätunne mikä vallitsee ennen nukahtamista.  Sänky on elokuun näköinen, lakanat ehdottomasti rypyssä ja pihakoivutuoksuisina.  Ehkä seinän puolella, leveässä sängyssäni, makaa mies.  Selvin päin.
-  Ethän ole elämääsi hävinnyt, ethän, kysyn.
-  En, sanot ja käännät kylkeä elokuumaisesti.


Yhdessä menemme sukulaishäät läpi, niitähän riittää kesäisin.  Emmekä pitkästy, emme kateellisina katso ruuan runsautta, kaikkea yltäkylläisyyttä.  Pieni sarkasmi suupielessä, meidän kesken, salaa, ei ole kielletty.  Olemme samassa tarinassa, katselemme maailmaa lasten lailla.  Tämä on elokuuta, toteamme.

Katson puuta.  Se on vihreä, tänään, huomenna, viikon päästä.   Vihreään kyllästyy. Elokuussa alkaa kellastuminen, mehiläiset ottavat viimeisiä kurvejaan.  Hänen, jonka on mahdutettava itsensä näihin muutamiin lämmön kuukausiin, ei voi olla tasapainossa.
Juuri kun kesään tottuu, tulee syksy ja taas on aloitettava uusi sopeutumisen riitti.  Kuka vielä epäilee etteikö kesä ole kuin tauti.    

Hengästyttää.  
Ei kesää pysty ohittamaan olankohautuksella ja mennä menojaan, keskittyä muuhun.
Toivon, että elän kesän kokonaan ja todesti.

tiistai, 14. elokuu 2018

aamu

 

   IMG_2292.jpg

                                                             ei tämä ole hautausmaa

                                                kukkapilvet, sannoitetut käytävät

 

                                         täällä makaa kuolema

                      rujo, lopullinen katoaminen

                                                           elää

 

astun kuolleen elämän päällä

                                               ja he

häpeän kantajat kuiskaavat kiven alta

muista, muistamisen takia

              että korsi keinuu

ja mättäällä kulkevat pienen pienet

     tuulen askeleet

sunnuntai, 12. elokuu 2018

HUI

huone.jpg

kirjoitan seinään

minä pelkään


ovikello soi

         kuka siellä

en avaa, kukaan ei sano oven takaa kuka on, ovi on vahva, nojaan siihen haistan
                              päivää ovi
ovi tuoksuu rappukäytävältä, monta aukaisua, suljetuttua kertaa, avaan sen silloin kun lähden ulos kun tulen, aukaisen, lukko loksahtaa, ääni kumahtaa
nousin nopeasti portaat koska
                        pelkään
pelkääjä luikahtelee, pelkääjällä on tuuli tukassa ja varpaissa siivet
pelkääjä ei tiedä pelkoaan
        mutta voi kysyä
onko pelolla kotimaata, nimeä, kansallisuutta tai kirkkoa mihin uskoo?
pelko. melkein kuin pelto.  pellto ei pelkoa tunne.  maa on enemmän, korren lemu nenässä voi juosta horisonttiin, niin kuin kiidetään ilman pelkoa.
isän mukaan poliisit, ryssät ja mustalaiset olivat pelon alku ja juuri.  isä kirosi pelon helvettiin, pirun kanssa kaveeraamaan. pirunmerrassa. pirunmerrassa,
                                            manaan ja pelkään.

perjantai, 10. elokuu 2018

kutinaa

                 sinst%C3%A4%20037.jpg

  kun lähtee                           on palattava

palannut katsoo ympärilleen ja kysyy

missä olen olenko täällä vai siellä missä olin

kalenterissa lukee torstai

mihin katosivat muut päivät?  kysyy palannut ja ymmärtää, että voisi olla itseasiassa

                                                       palanut

                                                     mustunut karrelle

mennyt aika noessa

 

on pystytettävä -taas- elämä kuin talo pystytetään tuoreelle oraalle

          muuten lähtö oli turha

paluu turhempi lähtöä