torstai, 30. tammikuu 2020

Ruusu, elokuva Helenestä.

Voi Helene.  Antti J. Jokisen elokuva kuvataiteilija Helene Schjerbeck´istä menee ihon alle.  Kerrankin elokuva missä ei naida naksuteta tai uhata pyssyllä.   Hidas, viipyilevä, hiljainen elokuva vetoaa meihin, jo kukintavaiheensa menettäneet.  Ainakin.  Helenen ilo nuoren miehen auringon lämmittämästä ihosta, yhdessä maalaamisen riemua katselin poru kurkussa.  Älä välitä, Antti, arvostelijoiden nihkeydestä.  Olet tehnyt kulttuuriteon, nostanut yksinäisen taiteilijan kivun ja ponnistelun elokuvaksi.  Itse kuvataiteilijana ymmärrän täysin Helenen ikuisen epäilyn teostensa suhteen.  Sitten kun ovelle ilmestyvät he, jotka ymmärtävät teosten arvon, ei sitä voi itkemättä katsoa.   Helenen kasvot, silmiin syttyvä valo.  Ajan patinoimat huoneet, kaunis puvustus, maisemat, meri.  Elokuvan päättyessä taputimme. 

lauantai, 18. tammikuu 2020

Jauhot kurkussa

k%C3%A4det.jpg

Ingmar Bergman sanoi:  "Vaikeneminen on ainoa totuuden muoto".  Olen ihmetellyt itseäni, koska   useimmiten vaikenen.  Nyt sain selityksen.  Itseltään Ingmarilta.  Vaikeneminen on kultaa, lukee Raamatussa.  Vai onko se sananlasku?  Useammilla on tarve puhua.  Uimahallissa, bussissa, kadulla, kaupassa.  Jääkö vaikeneva yksin?  Senkö takia puhutaan, kaikupohjan puuttumispelosta?  Väitän, että vaikeneva "kuulee paremmin".  Hän kuulee sen mikä jää sanojen taakse, väliin.  Usein vaikeneva ajattelee, voi hyvä ihminen, keskity jo olennaiseen, syihin, pälätyksen sijaan.  Mutta ei sano sitä ääneen, koska vaikeneminen on hänen olomuotonsa.  Hän toivoo, että puhuja ymmärtäisi itse, joskus, että sanamäärä ei takaa kuulijan ymmärtämisen määrää.   Tai, ylipäätään, puhumisen syvintä olemusta.  "Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos", sanotaan.  Eikö se ole ajan haaskausta, kuunnella, muttei kuitenkaan tehdä sitä.  Vaikeneva, omassa totisessa päässään, mieltää kuuntelemisen arvokkaaksi kohtaamisen syyksi.  Uskova toivoo, että vaikenevan ja puhujan väliin astuisi itse Jumala.   Pyhä Henki.  Joku toisesta todellisuudesta, joka näyttäisi, välähdyksenomaisesti, pyhyytensä kautta, mikä on totta mikä valhetta.   Voi ihmettä, sanoi vanha kansakin, asiasta kuin asiasta.

tiistai, 14. tammikuu 2020

Greta-ilmiö

Ruotsalainen Greta Thunberg on noussut kuviin ja otsikoihin.  17-vuotias, maahisen näköinen neito on ottanut ilmastokriisin hennoille hartioilleen.  Onko tämä tyypillistä tälle järjettömälle maailmanmenolle, että nuorison on otettava ne voimakkaimmat askeleet asian kuin asian puolesta.  Vai käykö taas niin, että itse asia jää henkilökultin taakse.  Niin kuin Greta sanoi.  "En minä ole tärkeä, vaan asia jota ajan".   Aikamme on populismin kyllästämä, joten vaara on olemassa.  Mutta ilman vaikutusta hänen esiintulonsa ei ole jättänyt.  Kyllä varmasti useampi miettii tykönään, pitäisikö lajitella roskat paremmin.  Voisinko jättää tuonkin ostamatta.  Voisinko kävellä useammin kuin ottaa auton alleni.  Kysymyksiä.  Jokaisella on kyky toimia paremman vaihtoehdon puolesta ja se on luonto, sen hyvinvointi. 

lauantai, 11. tammikuu 2020

Takki

1-IMG_4279-001.jpg

Teen takkeja.  Uusi takki, uusi mieli.  Masennuksen kanssa painiessa voi tehdä takin, niin kirkkaan, että vastaantulijakin häikäistyy.  Ja hehän häikäistyvät, omakin suu on virneessä takin loisteessa.  Maahanmuuttajakin antoi hymynkareen levitä suupieliin minut ja takkini nähdessään.  Minä ja takki.  Olemme yhtä kuin maisema on sidottu taivaaseen.  Tuttava hypistelee pintaa.  Missä, koska, miten.  Hän ihmettelee takin tekemistä kuin se olisi suurikin teko.  Ei se ole.  Jokainen pystyy tekemään takkinsa itse, kunhan viitsii, eikä usko markkinavoimien päsmäröintiä, sekaantumista uuden takin ostoon.  Suomalaiset eivät halua erottautua?  Kunhan on tarpeeksi harmaa, musta, beige, ruskea, niin kukaan ei epäile, etteikö kuuluisi valtaväestöön.   Muutama punainen, vihreä ja keltainenkin vilahtaa katukuvassa, joskin harvakseltaan.  Mutta hyvä niinkin.  Miten on muissa maissa, en tiedä.  Ovatko värit pannassa, muodin ikeessä vai tekevätkö ihmiset kuten tykkäävät.  Tutkittu asia (kai) on, että valo vaikuttaa väreihin, värittömyyteen.  Elämme valottoman ajan vuodenaikaa.  Minä ja takkini harmauden keskellä voi hätkähdyttää heikkohermoista, joka ei ole harmauden turruttamana näkö-ja aistikyvytön.  "Ilo on aina yllätys", sanoi äitivainaakin.  Muistaakseni. 

lauantai, 4. tammikuu 2020

Sylin anatomia

SYLIN ANATOMIA

Sanoin, etten palaa
että minulla on jo karhun veri
eläimen muisti, vainu

kuitenkin palaan
pukeudun tyhjään jo valmiiksi, olen vailla.

Lappi tietää kuka on kotona tai hän,
                                  vierailija
pinnallauijan lumi ottaa, hautaa tunturiin

täällä ei luulemiset tai tiedontynkä merkitse
aavan keskellä olen oikean kokoinen
pienenpieni huuto suljetussa suussa

autiuden hampaissa tuuli ärjyy
               poro sukeltaa
lumen syliin

             ihmettelemättä.