Jokainen tuntee.  Tunnemme niin, että pää ja muutkin paikat höyryävät.  Jos yritämme selittää niitä itsellemme tai toisille, niin pieleen menee.  Tunne epämääräistyy selityksistä, kuivettuu ja mitätöityy.  "En voi nähdä pääsi sisälle", sanotaan kun yritämme saada ymmärrystä.  Joten mitä tehdä.  Nielemme ne sisällemme tai ilmaisemme ääneen ympäripyöreitä.  Jos joskus "ylikuumenee", eikä tunneryöppyä voi enää pidätellä sisällään, niin voi saada vastakaikuna kommentin: "Myrsky vesilasissa".  Luonteemme, olosuhteemme muokkaavat tunne-elämäämme.  Elämmekö yksin tai kaksin tai suuremmassa porukassa.  Yksin asuessa voi selitellä tuntemuksiaan ns. somessa, niin kuin minä teen.  Parempi tämäkin kuin nieleskellä murheitaan tai iloja mahaansa.  Joskus sanon itselleni, ääneen:  "Olen kateellinen".  Kateus on yksi, yleisesti tuomittavista tunteista.  Häpeä ihminen, kun ja jos elät kateuden alla.  Haluan nähdä, ymmärtää, miksi olen kateellinen, jos en sitä tee jää tunne kaivertamaan.  Asiantuntijat sanovat, ettei some korvaa ihmis-suhteita, silloin vihaan asiantuntijoita.  Emme, tavalliset tallaajat ole idiootteja, ymmärrämme asian.  Mutta kun ihmis-suhteet ovat näivettyneet ja kadonneet menneisyyden usvaan, niin some pelastaa!  Näyttö ei väitä vastaan, eivätkä kirjoitetut sanat hypi silmille.  Eksyinkö aiheesta, juu.  Ei saa katkeroitua, sanotaan.  Katkeruus syö sielua kuin happo.  Väitän vastaan.  Välillä on lupa olla katkera ja kateellinen.  Teeveessä parantumatonta syöpää sairastava hymyili, etsi hymyn olemusta taideteoksista.  Minä en halua hymyillä, haluan nauraa.  Kun syöpäsairas katsoo toista, iloista syöpäsairasta, hän ajattelee:  Ärsyttävää.  Minä en ole iloinen, en iloitse mistään sairaudesta, haluan murjottaa ja olla vihainen, hän ajattelee ja sulkee television.  Vihata ei saa, viha johtaa murhiin, vaikka murhaajat tuskin tietävät motiiveitaan, he vain murhaavat jos aika ja tilanne on otollinen.  He eivät halua tunnistaa tunteita itsessään, ei selittää miksi murhaa tai tekee rikoksia, edes itselleen.  Mielenterveydenpotilas valittaa kun pillerit vievät kyvyn tuntea.  Miehelle tunteet ovat vaikeita, naiselle ei niinkään, kai.   Ainakin oman sukupolveni miehet ovat jopa ylpeitä karskista kuorestaan.  Hempeily on surkimuksille, he sanovat.  Mutta näin tänä päivänä, huomenna toiset mietteet, jos hyvin käy.