Kun kirjoitat, miksi kirjoitat.   Onko sanoilla sanojen merkitystä enää?  Hyvä kirja alkaa:  Ensin oli sana.  Pitäisi.  Nyt olemme sanojen ympäröiminä suossa.   Mitä poimia, mitä ei.  Onko mielemme ähkytilassa?  Kirjoittaja puhkuu omaa agendaansa.  Se tihkuu paperin läpi.   Uskokaa nyt, miksette usko.  Sanattomuus?  Kokeile sitä, kirjoittaja.  Tai kirjoita ympäripyöreitä.  Niinhän asia on ja sitä rataa.  Kirjoja kirjoitetaan.  Kirjat eivät lopu.   Ei lopu lukijatkaan.  Somessa someillaan.  Kenellä on kynästä se terävin kärki.  Kenelle riittää linnun laulu, tuulen humina, aaltojen loiske?   Ähkymieliselle ei.  Onko hän ihminenkään jolla ei mielipidettä ole?  Mielipiteisellä täytyy olla yleisö, miten muutenkaan?  Mistä sellaisen nappaa ykskaks?  Nettiin vaan.  Vaikka lukijoita olisi yksi, on se yleisöä sekin.  Kirjoittamiseen ei tarvitse tutkintoa.  Ei yhteiskunnalista asemaa, ei varallisuutta.   Paperi eteen ja kynä käteen.  Taikka koneelle näpyttelemään.  Uhkaako kirjoittajaa mökkihöperyys?  Alkaako mieli rullata ympäri ämpäri?  Vaara on olemassa.  Kun kirjoittaja lähtee tarpeellisille asioille ulos, katsoo hän ympärilleen tihruisin silmin, pää pumpuloivana,   kuin toiselta planeetalta tullut ainakin.  Mitä tapahtuu? Näkeekö hän elämän ympärillään niin kuin se näyttäytyy vai värittääkö hän näkemänsä väsyneen tuhruisten aivisolujensa kautta?  Sekin on mahdollista.  Hyvässä lykyssä  teksti muuttuu entistä mielikuvitusrikkaammaksi, vähemmän lastattuna "totuudella".  Tai sitten......