Kehoittaa ystävä.  Yhteislaulu on hyvänmielenniemeltä kotoisin oleva tapahtuma.  Silloin ei riidellä, ei maalata ärtymyksen seiniä olemassaolon ympärille.  Laulu avaa kurkun kuin kurkun.  Vapaudumme itsemme ikeestä.   Koemme henkäyksiä vapauden tuulista, jotka nykyisin ovat harvinaisia.  Kun katselen biologia, susien suojelijaa teeveestä, ajattelen.  Kun tuijottaa kairan reunaa, kun odottaa liikehdintää susista, on vapaa itsestään.  Menin aikoinani lauluryhmään.  Opettajan kunnianhimo vei melkein laulamisen ilon.  Piti kääntyä jos minkälaisille väännöille ennenkuin pääsimme itse asiaan.   Laulamaan.  Elämmekö kunnianhimon määrittämää aikaa?  Yksinkertaisuus, väljät asianyhteydet ovat poissa muodista?  Jos et yritä parastasi, parhaintasi, olet sivuun sopiva.  Varjoihin.  Mutta mitä me niistä.  Lauletaan.  Avataan kurkut appoisen auki ja jos ryhmiä ei ole, niin yksinäänkin voi ja pitää veisata.  Sisarustapaamisella laulamme.  Jokaisella on Kultainen Laulukirja hyllyssään.  Se sisältää kattavan kokoelman kansanlauluista iskelmiin.  Ei haittaa jos ääni ei ole parasta laatuaan, säröinenkin ääni hyväksytään laulajien joukkoon.  On helteeseen sopivia lauluja, syksylauluja, joululauluista puhumattakaan.  Pitäisikö jokaisen soiton ystävältä ystävälle alkaa sanoilla: AlaLaulaa?