lehm%C3%A4.jpgTELEVISION ORJA

Se pimeni.
Teevee.  Toosa.  On ilta.
Olen itseni varassa kuin kirppu yhden hiuksen varassa.
KorjaajaApu viettää vapaata.  Hän istuu sohvalla ja tuijottaa omaa televisiotaan.  Onnettomuudet tapahtuvat illalla.  Aina.
Istun tämän tosiasian edessä.  Tosiasia on Riippuvuus.  
                  Olen koukussa koneeseen.  
Olen katsonut toosaa kuin maailmaa jossa en ole enää mukana.
Koneeton koti on hiljainen, outo.
Räpsytän.  Painan jokaista nappia.
Ei mitään.
                  Kanavia ei ole löydettävissä, lukee ruudussa.
Sama kuin minulle sanottaisiin.  Et ole olemassa.  Sinut on poistettu.
Olet kanavaton.
Toosa kun on peilini.  Se ei vaadi, ei kysy, ei arvostele.  Toosa antaa.

Suren kuin ystävää surraan.  Muistellaan.  Yhteisiä itkuja ja nauruja.
Menen nukkumaan.
Yritän unohtaa toosan, jokaisen koneen.  Yritän vaipua riippumattomuuden tilaan.  Olkoon koneet.  Olkoon kaikki.  Luen kirjoja, kuuntelen radiota.  
                          En tarvitse televisiota.
 Kun uni lähestyy, olen jo melkein asian reunalla.  Siinä missä vapaus kuiskahtaa.
Rauha on lepoa.  Lepo rauhaa.  Et tarvitse toosaa, et tarvitse tarvitsevuutta.  
Aamulla ponkaisen silmät rähmässä teeveen eteen.  En ole siis parantunut.
                              Auki.  Odotus.  
Kädet vapisevat, rutiinit huutavat, autius ei ole vain autiolle hiekkarannalle menoa, niin kuin iskelmässä lauletaan vaan autius loistaa kuvaruudusta suoraan minuun.
                       Kanavia ei ole löydettävissä.
Lause ei jätä minua, ei toosaa.  Se virnuilee.  Tämä on selvitettävä.  On mentävä ongelman ytimeen.  Kunpa olisi joku.  Hän, joka soittaisi tarvittavan puhelun, löytäisi oikean ihmisen, oikean kanavan.  Korjaajakanavan.
                              Mutta ketään ei ole.  Minä olen.
Tärisen puhelimen ääreen.  Otan sen käteeni, katson vanhentuneesta puhelinluettelosta taloyhtiön numeron.
                                Numero ei ole enää käytettävissä.
Olen vastatuulessa.  Vastustajat ovat liikkeellä. Vaikeus on päiväni nimi.  Netti aukenee, netti tottelee vapinaani.  Oikea numero.  Hallelujaa.  Nuori nainen vastaa. Nuorella naisella on maailman kärsivällisyys, hän taputtaa linjoja pitkin päätäni rauhoittavasti.  Tässä tilanteessa hän on viisas ja minä tietämättömyydestä rähmälläni maassa.  Hän opastaa.  Liittymän haltia vastaanottaa puheluni viidentois-ta minuutin kuluttua.  Asia etenee.  En ole enää näkymätön, vaikeasti ymmärrettävä vaan minut ymmärretään, ongelmani ymmärretään.
                                      Korjaaja tulee.
Hän hakee tietokeskusta.  Vintistä, koska siellä ne yleensä ovat.  Ei ole tässä talossa.  Mies poukkoilee.  Hänellä on kiire.  Hän on työläinen ja hänellä on kiire.  Tehdä, tuottaa, järjestää.  Minä ravaan jäljessä.  Vahdin.  Ettei työtä jätetä kesken, ettei hän kyllästy, anna periksi, luovuta.  Ei hän, hän tekee, suorittaa tehtävänsä loppuun.  
   Vika ei ollut minun.  Vika ei ollut teeveen.  Vika purjehti avaruuden näkymättömyydestä linjoihin ja aiheutti vian.  
  Helpotus lentää päittemme yllä.  Kukaan ei ole syyllinen, ketään ei tarvitse syyttää.
                        Tietoverkot nyt ovat tälläisiä, sanoo korjaaja.