purkki.jpg
Hulluuden tuolla puolen

Kun sateella sataa, istuu asukas kotonaan ja siunaa, että on koti.  Kotona ei kysytä, ooksää kauankin ollu täällä.  Kotona ollaan eikä kysytä mitään.  Kotona oleminen on valmis olomuoto, sitä ei kyseenalaisteta eikä muutenkaan virnistellä turhaan.   Borte bra, men hjemme best, sanoo ulkomaalainen, suomalainen sanoo: Onks sulla kotiakaan...kuten ikuisesti epäluuloisen kansan asukas.  Joku valitsee metsän ja ajattelee olevansa vapaa.  Vapaa naapureista, vapaa vuokranmaksusta, vapaa ylipäätään.  Hän rakentaa jätepellistä katon ja seinät kuusen alle ja hakee kaatopaikalta muita varusteita.  Hänelle kesä, talvi ja muut ajat siinä välissä eivät merkitse suuria.   Kokoerot kaikkinensa menettävät merkityksensä.  Elämä ja kuolema kulkee käsipuolessa ja enkelien vierailut ovat arkipäivää.  Mutta kukaan ei halua olla kuin hän, kukaan ei tule koputtamaan peltiseinäraiskaa kysyäkseen, miten menee.  Metsässäasuja saa rauhansa kunnes kuolee pois.