Miksi, kysyy kadun mies.  Miksi, kysyy kaupan kassa.  Miksi, kysyvät linja-auton kuljettajat.  Kävelemme miksi-sana kantapäillä ja mietimme,kuka.  Kenen aivokiemuroista lähti ajatus aloittaa ratikkarieha?  Vai oliko heitä kenties useampi?  Hämärissä kabineteissa, kiviseinien sisällä, kaupungin sylissä?  Kukaan ei tiedä, minä en tiedä.  Me vain kärsimme.  Kaupunkikuva raiskataan silmiemme edessä.  Ei voi mitään, sanoo hän jolla ei ole valtaa päättää.  Pyrkiikö Tampere maailman yhdeksi metropoliksi?  Vau.  Menkää Pariisiin vallankäyttäjät.  Tai luultavasti olette siellä olleetkin, mutta ette ole nähneet mikä tekee esim. Pariisista metropolin.  Nimittäin siellä AIKA "makaa".  Mennyt tulee vastaan joka nurkasta ja mitä se tekee ilmapiirille?  Arvoisat päättäjät, jos näkisitte "nenäänne pidemmälle" , ymmärtäisitte.  Jos historia pyyhitään pois, jos ajan merkit huitaistaan roskiin, eikö se vaikuta myös yksilöön?  Mielenterveyteemme, ymmärrykseemme siitä, että olemme yhtä nykyhetken ja historiamme kanssa.  Tallinnassa oli luodin jälki jätetty seinään.  Vau, ajattelin.  Historia tuoksuu, historia on lempeä muistutus, mistä olemme tulleet.  Historian taju on fyysinen kokemus, suhteellisuustajun ylläpitävä voima.  Jos Tampere olisi jäänyt aikaan, kun johdinautot rämistelivät pitkin katuja, kun pakkasella vika jumitti johdot ja kuljettaja kolisteli niistä kuurat ja lumitöhnät pois.  Rahastaja rahasti ja kiire, mitä se oli?  Ei ainakaan samaa mitään nykyisin.  Jos maailmankansalainen näkisi saman tänä päivänä, hän sanoisi Vau, onpa eksoottista.  Kun ihmiset tasapäistetään, tehdään kaupungeille sama.   Markkinavoimien kukoistus jatkuu kunnes ydin mätänee ja olemme oman onnemme varassa.  Oikeastaan olemme sitä jo nyt.