kun katselee vettä

loiskeen jäljet, kalojen hyminä nousevat ylös kuin uni valveesta           

kun katselee vettä

on vettä

ja lotisee

sanon penkinistujalle äänistä, hän ei sano mitään äänistä, hän puhuu ilmoista,  viilenee, hän sanoo. sitten nyökkäilemme kuin puluparat, että niinhän se on.  kun on samaa mieltä, säästyy.  jankutukselta, siltä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä.  olen omasta mielestäni oikeassa, mutta en kerro sitä muille, jos kertoisin, siitä vasta kina syntyisi.  koska jos puhun niin kuin ajattelen, saan kommentin, ei se niin ole.  voisi sanoa. että surullista, mutta olen tottunut, enkä odota keneltäkään enää mitään.  kun katselen vettä ja kesä tuoksuu, en tarvitse mitään muuta.  ihminenhän haluaa, tahtoo, toivoo alituiseen jotain, kai minäkin, mutta en nyt kun katson vettä ja ajattelen, tässä on kaikki.