Ilmastoahdistus.  Painanko pääni pensaaseen ja lakkaan olemasta.  Pensaita löytyy pihasta sopiva rivi, josko sinne vaan?  Ei sentään, sanovat hyvän määrän välittäjäainetta päässään omaavat.  Minulla sitä on ( serotoniini)  pikku hiukkasia ja ne vähäisetkin peljästyvät harmaata kattoa, mikä nytkin valtaa avaran taivaamme.  Nuoret masentuvat ilmastoahdistukseen, sanotaan teeveessä ja radiossa.  Vanhempi ikäpolvi jolla ei paljoa aikaa ole elämässään, kiroilee.  Siitä kyllä ei puhuta radiossa eikä teeveessä.  Näkymätön sukupolvi?  Me, yli kuusikymppiset.  Täytin 68 vuotta.  Miltä tuntuu?  Ei miltään.  Päivä meni ja oli niin kuin muutkin päivät.  Tuli aamu, päivä, ilta ja sitten yö.  Ja unet.   Seikkailen joka yö.  Matkustan, tapaan tuttuja ja tuntemattomia.  Ah, unet!  Ne pelastavat tässä ajassa jo junasta jääneet.  Me elämme jo toisilla planeetoilla, missä ilmastoahdistuskin menee muiden ahdistuksen mukana kuin "vettä vaan".