Missä tulitikut tehdään?  Onko turhempaa kysymystä?  Mitä filosofi sanoisi tikkuasiasta?  Huitaisisi kädellään.  Mitä filosofit pohtivat itseasiassa?  Kaipa hekin laskevat pennosiaan kauppaan mennessään tai miettivät arkeen liittyviä ongelmia kuten muutkin tallaajat.  Mitä sanoisi siivooja?  Hän katsoisi hetken ja tarttuisi sitten aiheeseen.  Tikuton huusholli ei ole huusholli eikä mikään.  Sytkärit, pyh, sanoisi siivooja.  Tulitikut ovat selvää asiaa, niin kuin aamu, yöksi kallistuva.  Minulla on tikkurasiapino takan reunalla.  Niitä tarvitaan varsinkin jouluaikaan, kynttilöihin.  Riittääkö puuta tulitikkuihin? Ilmaston kannalta on tärkeää mikä mistäkin tehdään.  Radiossa puhutaan miten metsäteollisuuskin saastuttaa.  Mitä tekevät metsänomistajat?  EU-direktiivi määrää päästöjen määrän.   Tenkkapoo, sanoo metsämies.  Kädentaitaja tekee tyhjistä tikkurasioista korurasioita.  Rasia on myös oiva paikka nastoille, napeille, silmuruuveille.   Tupakkamies tai nainen ovat, havaintojeni mukaan, sytkärin käyttäjiä.  Tikkurasia vaatii nykyihmiseltä liikaa sorminäppäryyttä ja aikaa.  Esim. rasian etsiminen taskun pohjalta.   Mikä tasku?  Takin, housun, repun vai rintatasku?  Liikaa vaivaa.  Jos rasia onnekkaasti löytyy, ensimmäisellä kaivelulla, niin aski on avattava, poimittava tikku sormien väliin ja raapaistava.  Tuulisella ilmalla syttyminen tarvitsee useamman sytytyskerran.  Liikaa vaivaa.  Keräilijä kerää rasioita eri vuosikymmeniltä hyllyilleen.  Ensimmäiset tikut valmistuivat jo 1800-luvulla.  Nykyisin niitä tuodaan halpatyövoiman maista.  Tikkuasia liittyy myös lapsuuteen.  50- luvulla ei ollut sytkäreitä, ainakaan meillä.  Tulitikulla sytytettiin hellaan tuli, samaten isän piippuun tai sätkään.  Olen kasvanut tikkujen kanssa.  "Sitä tikulla silmään, joka menneitä muistelee",sanoo sananlasku.  Siihenkin kategoriaan on tikkuasia päässyt.  Kuka vielä väittää, ettei tikusta voi asiaa vääntää?