Sanojen piirustus selässä, mihin sanat katoavat?  Ennenvanhaa-sanat?  Aikaan tietysti.  Ajalla on vasara kädessä ja naularivi taskussa. - "Sun kujeilusi pienet nuo"-lauloi Laila Koo ennen, silloin kun Suomi oli vielä sodasta tokkurassa ja viihtymistä haettiin vaikka hampaat irvessä.  Kauheudet oli unohdettava ja isien levottomien öiden kivut.  Nyt olemme hyvinvoinnin mässäilystä ähkyjä, sanoilla ei ole samaa merkitystä, ei kysytä, kujeiletko.  Miten sana voi ollakin noin kevyt, kuin puhallus voikukkaan kesällä, höytyvien lento tuulen kämmenellä.   Innovaatio- sana on vanhemmalle väestölle hepreaa.  Nuoret lonksuttavat sanoja kun viitsivät, ainakin someen tai älykännykkään.  Runous ei ole muodissa, vieläkään.  Vaikka runot, nuo sanojen eliittikuvastot luovat uusia ilmaisumuotoja ajasta riippumatta.  Kanssa- sana on venynyt kaa´ksi ja mitä vielä, kysyn paperilta.  Paperi ei vastaa, paperi on mykkä kuin raaputuksiin kyllästynyt voi olla.  Puhumiseen rakastunut käyttää sananvarastoa mikä on kertynyt vuosien varrella.  Kunhan asia tulee toimitetuksi, hän ajattelee.  Samoin ajattelevan kanssa vuorovaikutus sujuu kuin vettä vaan, sanoivat alivaltiosihteerit radiossakin.  Mitä tekee hän joka on puhumiseen  väsynyt, suorastaan uupunut?  Hän pelkää.  Jokaista viereen istujaa, joka bussiin noustessaan on täynnä sanomattomia sanoja ja kuuntelijan puute aiheuttaa tarpeen tarrata ensimmäiseen lähellä olijaan.  Silloin vyöry purkautuu, sanojen laava.  Olenko kohteliaan hymistelevä, kuuntelenko kärsivällisesti vai sanonko, turpa kiinni?  Eihän sellaista sanota.  Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.  Puhumaton säälii, ainakin hetken kuuntelijavajaata kanssa-ihmistä eikä saa päänsärkyä kuin vasta illansuussa.  Puhelinpuhuminen on alue, joko hallitset sen tai et.  Puhelimen kanssa ainaisessa ristiriidassa oleva, pitää luuria kunnes käsi väsyy ja silmät haluavat muutakin katsottavaa kuin seinän edessään.  Skypessä ei näe kuin vanhan naamansa, jota ei halua nähdä kuin pakosta.  Uima-altaassa mies tiuskii naiselle, onko tulppa perseessä.  On siis kaunista puhetta ja rumaa sellaista.  Kuka sen määrittelee?  Kukin tykönään.  Naiselle rumasti sanonut tuskin muistaa tilannetta, illalla, kun toinen nainen istuu vieressä, hänellä ei ole tulppaa perseessä, koska asuu miehen kanssa ja on muutenkin valittu vaimoksi tai ystävättäreksi.   Vanhemmat naiset ovat useinkin nimittelyn kohteina.  Hekö muistuttavat elämän kulumisesta, ajan kovasta kädestä?   Miten möhömahamiehet sitten?  Elokuvissa mies on ruma, vanha, lihava ja nainen nuori, kaunis, pitkätukkainen joka ei koskaan syö paitsi juo viinä.  Näin määrää markkinavoimat, nuo jokaiseen elämänalueeeseen lonkeronsa tunkevat.