Kun nousee kukonlaulun aikaan, liittyy työtätekevien joukkoon.   Hetkeksi muuttuu kunnon ihmiseksi, joka ansaitsee elantonsa ahkeralla asenteella.  Eläkeläinen, työtön ja muuten vaan lorviva voi katsoa peiliin ja kysyä arvoaan.  Onko sitä ja jos on niin, mikähän se mahtaisi olla.  Yhteiskunta ristii kätensä ja kuittaa muutamilla pennosilla ylijäämäporukan niin kuin teki jo Pilatus, Jeesuksen aikaan.  Pesi kätensä ja sanoi, katso ihmistä.  Kauniisti sanottu, mutta kauniilla sanayhdistelmillä ei estetty ristiinnaulitsemisen hirveyttä.  Nykyisin ei sanota edes sitä: Katsokaa ihmistä.  Olemme muuttuneet vankan talouden ylläpitäjiksi, mikä näyttää siitä huolimatta horjuvan.  Arvomme mitataan tuottavuudessa ja jos sitä ei ole, niin suu suppuun ja tyydy siihen mitä saat.  Valisemamme pääministerin päälaki harvenee sitä mukaa kun ja jos kansa nousee barrikaadeille vaatimaan muutosta jo tehtyihin päätöksiin.  Itse olen tyytyväinen, rehjusmaisella tavalla voisi ulkopuolinen sanoa.  En omista mitään, en ainakaan mitään mainitsemisen arvoista.  Kukkani (ainoa ) kasvaa ikkunalaudalla ja hymyilee kasvun valoa, mitä vielä riittää, ennenkuin totaalinen pimeyden aika valuu päittemme päälle.  Olet lehmänhermoinen, on minulle sanottu, koska tyydyn olooni.  Elämme synkässä maassa.  Kyllä kääntyy helposti Eiksi.  Silloin voi mennä vaikka Duudsonien juttusille ja kysyä, mikä nyt eteen?  Minä en mene, en katso muitakaan "opetusohjelmia", missä haetaan kumppania tai tarjotaan ruokaohjeita.  Käytän omia aivokiemuroita, olen ratkaisukeskeinen.  Niin kauan kuin järki pysyy päässä ja jalka nousee, olen onnellinen ihminen.