Taidemaalari Francis Bacon ( synt. 1909 Irlannissa- kuoli 1992 Espanjassa ) maalasi kuten halusi.  En halua maalata kuin Picasso, tai toiset aikalaiset, hän sanoi.  Hän eli kuten maalasi.  Etsi kipua, kauheutta, eläimellisyyttä ja maalasi ne.  Irvokkaita kasvoja, vääristyneitä muotoja, valuvaa, maatunutta ihoa.  Kauhistuiko katsoja? Ensin ehkä.  Alkushokin jälkeen katsoja näki?  Niin, mitä?  Perustotuuden? Ihmisen kohtalon kadota, mädäntyä, maatua?  Kriitikot ja alan miehet, sanoivat Vautsi.  Nyt edessämme on jotakin ainutlaatuista ja iskivät kiinni.  Raha tuli tykö.  Itseoppineesta taiteilijasta tuli miljonääri.   Tuliko hänestä onnellinen?  Sitä eivät aikakirjat kerro.  Ne kertovat sensijaan tuhoisasta elämäntyylistä, johon alkoholi ja muut päihteet sekä masokistinen seksi kuuluivat.  Mitä on rohkeus? Sitäkö, että elämme perimämme mukaan, koskaan uskaltamatta rikkoa kuviota?  Tuskin.  Bacon syntyi Irlannissa, missä katolilaisuus oli isketty ihoon.  Sitäkin vastaan, -takuulla- Bacon taisteli.  Hän tarvitsi keinoikseen äärimmäiset.  Jatkuvan kuoleman läsnäolon puettuna kivun kokemukseen.  Homoseksuaalina hän ehkä inhosi itseään, kehoaan ja antautui siksi hakattavaksi, häväistäväksi?  Teemalle hatunnosto ohjelmasta, jonka jokaisen tulisi katsoa:  Francis Bacon-Väkivallan maalaaja.