IMG_2255-001.jpg

Uneton rullaa lakanan ja itsensä levottomaan kysymykseen:  Miksi uni ei tule.  Talo nukkuu, naapurusto nukkuu, kadut kumisevat tyhjyyttä.  Uneton kuuntelee kehoaan.  Ei.  Ei kipua, ei kolotusta.  Keho sykkii normaaliin tahtiin.  Missä sitten on vika, missä viipyy levon armahdus?  Uneton nousee,  pukeutuu ja menee ulos.  Olen maailmassa, mutta maailma vieroksuu kaltaistani.  Antaako yö minun näkyä,  kun kukaan ei katsele, kun kukaan ei ole todistamassa:  Tuolla on joku, kuka joku.  On olemassa näkymättömien joukko, niin kuin on näkyvät, osallistuvat, äänekkäät.  Erakkokin on näkyvä erakkoutensa tähden.  Näkymätön on vailla omaa tahtoa, päämäärää tai muutakaan tarkoitusta, näkymätön.  Jos näkymättömälle sanoo vastaväitteen, esim:  Ala näkyväksi, jos olet näkymätön, on se omaa syytäsi.  Näkymätön ei saa ymmärrystä, ei sääliä tai lohduttavaa taputusta olalle.  Onko näkymätön yksinäisistä yksinäisin?  Aloittaako kirjailija kirjoittamaan näkymättömyytensä tähden?  Tai laulaja laulamaan.  Tai maalari maalaamaan taulua? Mene televisioon, niin tulet, ainakin hetkeksi näkyväksi, kehoittaa aikamme.  Onko näkymättömyyden  takana pelko, etten jätä merkkiä aikaani, että kuolen ilman kenenkään huomattua, että elin?