IMG_3340.jpg

Elokuu on olotila. 

Sellainen samettinen hämärätunne mikä vallitsee ennen nukahtamista.  Sänky on elokuun näköinen, lakanat ehdottomasti rypyssä ja pihakoivutuoksuisina.  Ehkä seinän puolella, leveässä sängyssäni, makaa mies.  Selvin päin.
-  Ethän ole elämääsi hävinnyt, ethän, kysyn.
-  En, sanot ja käännät kylkeä elokuumaisesti.


Yhdessä menemme sukulaishäät läpi, niitähän riittää kesäisin.  Emmekä pitkästy, emme kateellisina katso ruuan runsautta, kaikkea yltäkylläisyyttä.  Pieni sarkasmi suupielessä, meidän kesken, salaa, ei ole kielletty.  Olemme samassa tarinassa, katselemme maailmaa lasten lailla.  Tämä on elokuuta, toteamme.

Katson puuta.  Se on vihreä, tänään, huomenna, viikon päästä.   Vihreään kyllästyy. Elokuussa alkaa kellastuminen, mehiläiset ottavat viimeisiä kurvejaan.  Hänen, jonka on mahdutettava itsensä näihin muutamiin lämmön kuukausiin, ei voi olla tasapainossa.
Juuri kun kesään tottuu, tulee syksy ja taas on aloitettava uusi sopeutumisen riitti.  Kuka vielä epäilee etteikö kesä ole kuin tauti.    

Hengästyttää.  
Ei kesää pysty ohittamaan olankohautuksella ja mennä menojaan, keskittyä muuhun.
Toivon, että elän kesän kokonaan ja todesti.