Työmies kärsii, työmies istuu varjoon, kulman taakse ja syö jäätelön, työmiehen työ on kaivaa, hän kaivaa tontin kuoppaa,  maa ei lopu, syvyys huutaa jo, kaikupohja kalliosta.

Työmiehellä on kunnia ja omatunto taskussa, hän on kunnollisten kärkipäässä ja kuka väittää muuta, saa mustan silmän.  Helle musertaa työmiehen pieneksi,  työmies pyyhkii, puree hammasta ja kestää.  Hän on tehty kalliosta, suomalaisesta ikikivestä.  Hän jyrää risut ja männynkävyt eikä väitä vastaan.  Työmies ja tekee työtään, enemmän kuin kukaan tekevä hän pusertaa lapionvartta ja taivas katsoo ystävällisesti, heittää säteitään polttaviin hartioihin kuin kokeeksi, miten ja kauanko kestää työmiehen työ ja kyky. 

Nainen tulee kaupasta kuin kuka tahansa helmasääri ja katsoo työmiestä joka istuu varjossa ja syö jäätelöä.  Hetki ohittaa nopeasti heidät, niin kuin hetket tekevät, mutta keskellä hetkeä nainen muistaa.  Isä. Isä oli työmies ja isällä oli työmiehen kädet ja viha.  Herraviha toi sisun ja riuskat muskelit.  En minä ole vihasta kipeä, sanoi isä ja sylkäisi kämmeniin ja kaivoi, niin, että tienoo kumahteli.